Goljat

Perustiedot

Luonne

​Goljat on itsepäinen ruunanrupsukka, joka mieluummin tekisi niin kuin itse haluaa eikä pomppisi ihmisen pillin mukaan. Ruuna kuitenkin osaa käyttäytyä, jos ihminen vierellä pysyy rauhallisena eikä hermostu, vaikka poni jotain pelleilisikin. Hermostuminen saa vain Goljatinkin hermostumaan, jonka jälkeen sen kanssa on lähes mahdotonta tehdä yhteistyötä.

Ratsuna Goljat on pirteä, mutta pysyy silti hyvin "aisoissa" jos selässä keikkuu ratsastaja, joka tietää mitä tekee. Kovakouraiset avut ja turhanpäiväinen suusta repiminen saa ponin kuitenkin ärsyyntymään, jolloin ruuna voi hieman leikkiä rodeoponia.

Goljat toimii hyvin niin esteillä kuin sileälläkin. Maastossa ruuna voi olla hieman pörrönä ja kyttäillä pusikoita, mutta ei kuitenkaan ole koko aikaa lähdössä tuli hännän alla kohti kotia.

Sukupuu

pvm - rotu-skp. - Nimi - i./e. Nimi

Tähän voi selvittää sukua...

Kilpailut

Hevosella kilpaillaan porrastetuissa kilpailuissa. Ajantasalla olevat ominaisuuspisteet näet hevosen profiilista.

Hoito-ohjeita ja päiväkirja

​13.01.2018 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Mila
"MIKÄ tämä on?!" Inna kimitti niin, että tärykalvot meinasi hajota ja tunki puhelintaan naamaani. Työnsin puhelinta kauemmas ja siristelin silmiäni nähdäkseni, mitä ruudussa lukee.
"Aa, se. Näyttääpä ihan myynti-ilmoitukselta", murahdin kohauttaen olkiani ja jatkoin kahvini ryystämistä.
"JOO! Ketäs täältä löytyy.. Randy... Goljat... Kani... Ginny... Bertta.. Tuike... KAKRU! Et sä voi myydä sun synttärilahjaa!" Inna jatkoi rääkymistään.
"Omatpa on hevoseni..." mutisin miettien sopivaa pakoreittiä.
Inna tuhisi naama punaisena ja mulkoili minua kulmiensa alta.
"Onko kaikki ok?" nainen kysyi lopulta.
"On. Tai ei. En tiedä... Tää koko pulju tuntuu uppoavalta laivalta. Kaikki lähtee..." huokaisin syvään.
"Paitsi minä! Minusta et pääse eroon vaikka haluaisitkin." Inna yritti piristää.
"Mmhmm..."
"Mitäs nyt sitten?"
"Saas nähdä..." tuhahdin turhautuneena.
Katselin tietokoneen ruutua murtuneena. Word-pohjalla luki isolla "LOPPU". Pyyhin sen pois ja kirjoitin tilalle "TAUKO." Pyyhin senkin pois. Vain kursori vilkkui yksinäisenä ruudulla.
Vittu.​

30.9.2017 Ratsastustunti, kirjoittanut Jonna
perjantai 29.9.2017, klo 14.00
Mä olin näin syyskuun toiseksiviimeisen päivän kunniaksi päättänyt osallistua ponien maastotunnille. Ratsuksi mulle oltiin pistetty Goljat, russruuna jonka kanssa meillä ei kovinkaan suurta historiaa ollut. Varusteet meni rautiaalle näppärästi päälle ja niimpä me olimme kello kahden aikoihin kolmen muun poniratsastajan kanssa Vaahterapolun pihassa valmiina.
Open saavuttua paikalle me lähdettiin matkaan. Mä olin lähi-aikoina ratsastanut suhteellisen aktiivisesti, mutta maastoilu oli kyllä jäänyt vähemmälle. Niimpä mä olin tulevasta lenkistä innoissani, ja puhinasta päätellen myös Goljat oli. Mun viimeaikaiset ratsut olivat olleet kuitenkin ihan hevosmitoissa, joten en osaa edes selittää, miten kodikkaalta Goljatin poniaskelissa istuminen tuntui.
Käveltyämme reilut viitisen minuuttia syksyistä polkua eteenpäin, siirryimme ravaamaan. Goljat olisi mieluusti ravannut Patronin persuuksissa kiinni, joten sain tehdä aika paljon pidätteitä. Pikku hiljaa meno kuitenkin tasottui, eikä ruuna ollut enää niiin kauhean intopiukeana. Käännyimme ensimmäisestä tienhaarasta vasemmalle, ja jatkoimme vielä hetken aikaa kevyessä ravissa.
Hidastimme hetkeksi käyntiin, ja taputin rautiaan kaulaa tyytyväisenä. Pienestä puhahtelusta ja säpsymisestä huolimatta Goljat oli käyttäytynyt oikein mallikkaasti tähän saakka.
"Otetaanko laukkapätkä?" kuului kysymys edestä, ja kaikki nyökyttelivät myönteiseksi vastaukseksi.
Minun ei tarvinnut juuri muuta tehdä kun nousta kevyeeseempään istuntaan, niin poni siirtyi Patronin tavoin laukalle. Ponimaiset laukka-askeleet kiidättivät eteenpäin laukkasuorallamme, joka kuitenkin loppu aivan pian ja jouduimme hidastamaan takaisin käyntiin.
Otimme loppumatkasta vielä yhden laukkapätkän ja muutaman kerran ravia. Goljat käyttäytyi oikein kiltisti, vaikka laukassa välillä osoittikin tyytymättömyyttä tehdessäni pieniä puolipidätteitä. Hengissä me silti oltiin kävellessämme tuntia myöhemmin Vaahterapolun pihaan letkassa. Löysytin loppukäppäilyksi vähän pidempää ohjaa, jolloin Goljat venytti kaulaansa tyytyväisenä.
"Voitte laskeutua tässä alas", kuulin käskyn edempää, joten pysäytin russin paikoilleen.
Taputin läsipäätä kaulalle ja laskeuduin sitten alas selästä. Ehkä mun pitäs alkaa taas maastoilla (poneilla!!) useamminkin!​

14.3.2017 Ratsastustunti, kirjoittanut Jannica
Yllätyin katsoessani tänään vakiotunnin tuntilistaa puoli kahden maissa. Goljat? Kuka ihme oli Goljat? Yhtään eivät sytytyskellot lyöneet, joten jouduin mennä tiedustelemaan Helenalta, joka oli ainoa, jonka tähän hätään löysin, että kukahan tuo herra mahtaisi olla. Nauraen nainen osoitti minulle toimiston ikkunasta pihattotarhaa, jossa seisoi neljä ponia.
- Se on tuo toinen russi, isompimerkkinen, ja syventyi papereihinsa uudelleen.
Lähdin narun haettuani metsästämään kaveria tarhasta. Metsästysreissu siitä uhkasi tullakin, sillä ruunaa ei olisi vähempää voinut kiinnostaa tuntityöskentely, kun räntäsateessa oli paljon kivempi seisoa.. Vihdoin sain ajettua ponin pihaton suojiin, josta sain sen kiinni pistettyäni liukuoven säppiin. Ruuna jäi neuvottomana katsomaan minua pihatonnurkastaan, kun huomasi pelin olevan pelattu.
- Et sie musta näin helpolla pääse, totesin rauhallisesti laittaen ponille riimun ja narun.
Sitten avasin oven ja talutin ponin tarhan puolelta pois, jotta toiset pääsivät suojaan keliltä.
Talutin herran sisälle hoitamisen ajaksi, koska muita pihattolaisia ei ollut tulossa, niin en viitsinyt hoitaa pihatossa. Lisäksi kamojen roudaaminen sinne oli työlästä hommaa. Talutettuani ruunan lainakarsinaan sidoin sen kiinni, olin hyvin tietoinen sen vinkeästä luonteesta, sana kiiri, vaikken ollut sillä mennytkään koskaan (se oli kyllä suoranainen ihme, sillä yleensä Helena laittoi aina minulle kaikki hankalat tapaukset koeajoon). Helena toivotti heti maneesissa Inkan tervetulleeksi ja kivuttuamme ratsujemme kyytiin pääsimme uralle kävelemään, tänään kuulemma treenattaisiin väistöjä. En suuremmin ollut niiden ystävä ja tiesin ettei ruunakaan välttämättä niitä hirveän hyvin osaisi, mutta yrittänyttä ei laiteta.. Käveltyämme jonkun aikaa Helena käskytti ottamaan ohjat tuntumalle ja ruveta sitten heti pyytämään hevosia eteen.
Muistutettiin kulmiin ratsastuksesta, tunsin itseni jotenkin tyhmäksi, koska en voinut ajatellakaan, että siitä pitäisi erikseen huomauttaa jollekin.. Hevosten suoruus oli seuraava asia mistä huomautettiin, Helenan seuratessa silmä kovana ratsukkojen työskentelyä. Olisin voinut vajota maan alle Goljatin kiemurrellessa allani kuin pahanen kastemato. Minkäs minä sille voin, jos ruunalla tuntui olevan oma elämä? Sitten piti saada ruunaa vielä eteen, koittaisi nyt jo päättää mitä opettaja halusi.. Onneksi Helena jätti meidät kuitenkin pian rauhaan ja vaihdoimme itsenäisesti suunnan, jonka jälkeen otettiin temponvaihtelua ja pysähdyksiä. Piti istua syvälle satulaan, tunsin että oma persaukseni ainakin oli jo niin syvällä ettei se enempää päässyt, koska Goljat oli keksinyt ruveta pälyilemään maneesinnurkkia ja niihin ratsastus oli sen mielestä silkka itsemurha.
Hermokertoimeni alkoi kohota ja myös Helena huomasi sen, kun käski minun ottaa rauhoittavia ääniapuja. Ei niistä kuitenkaan apua ollut, ruunan keksiessä seuraavaksi, että ovella oli varmasti jonkin sortin kummitus, kun kova tuuli sitä ravisutti. Alun ongelmien jälkeen Goljat alkoi toimia mukiinmenevästi istunnalla ja ääniavuilla, joka oli hienoa, koska itse olin parempi tasaisen ohjastuntuman kanssa, kuin puolipidätteiden. Nopeasti ruuna tajusi, ettei tässä nyt auta muu kuin ruveta työhön ja vaikutti jopa ihan tyytyväiseltä, kun pääsimme väistöihin saakka saadessaan haastetta. Se alkoi myös volteilla kivasti myötäämään niskasta.
Sitten saimme ruveta ravailemaan omaan tahtiin, välissä vaihdettiin vain suuntaa Helenan ohjeesta. Goljat ei väistöistä pahemmin ymmärtänyt mitään, mutta lopulta alkoi taipua tahtooni, kun hieman muistutin raipalla väistävän pohkeen olemassaolosta, jota oli syytä kuunnella, jos mieli pysyä kanssani väleissä. Väistön jälkeen otimme temponvaihtelua ravissa ja sitten palasimme väistöön ravissa. Goljatin kanssa raviväistöt taisivat jopa mennä paremmin kuin käynti. Ruuna oli aika kivasti päässyt jyvälle tehtävästä.
- Hienosti meni! Helena kajautti lopputunnista oppilailleen.
Sitten saimme tehdä vielä itsenäisesti loppuverkaksi voltteja ja ympyröitä ravissa, Goljatillekin uskalsi jo vähän pidemmän ohjan tarjota, että sai venyttää kaulaansa, kun liialliset menohalut oli tukahdutettu väistön saloihin..​

14.3.2017 Ratsastustunti, valmentajana Mila
Taivas nakkeli räntää ja lumihöttöä niskaan, joten vakkarituntilaiset pakenivat maneesin suojiin.
"Tervetuloa Inkallekin!" Helena kajautti, kun uusi ryhmäläinen kipusi jykevän Naavan selkään. "Tänään harjoitellaan lähinnä pohkeenväistöjuttuja."
Ratsukot lähtivät kiertämään kaviouraa pitkin ohjin ennen kuin Helena komensi ottamaan ohjat kunnolla käteen ja ratsastamaan vähän reippaampaa käyntiä.
"Muistakaa ratsastaa kulmat kunnolla."
Helena tarkkaili ratsastajien työskentelyä, muistuttaen, että hevosten tulee kulkea suorassa linjassa koko ajan.
"Esimerkiksi Nella menee nyt vähän mutkalla. Suorassa linjassa. Katso Julie, että sun ohjat on samanpituiset."
"Nyt Goljat kiemurtelee ja löntystää. Pohjetta vain vähän enemmän, niin se herää."
"Kakrun ratsastaja muistaa sen selkänsä. Ei lössötetä siellä satulassa."
"Naava saisi himpan verran reippaampaa käyntiä mennä."
"Otetaas suunnanvaihto, jonka jälkeen vähän temponmuutoksia ja pysähdyksiä. Pyrkikää välttämään ohjaksista vetoa ja istunnan sekä ääniapujen avulla hidastatte. Eli persaus syvälle satulaan, polvia satulaan ja reidetkin jännittää. Harjoitelkaa ensin ihan vain temponmuutoksilla."
Naava tuntui kulkevan Inkan kanssa todella hienosti. Vähän oli alussa ongelmia, mutta niin näytti olevan kaikilla muillakin.
Goljat toimi muutenkin paremmin istunnan ja ääniapujen kanssa kuin pidätteillä, joten Jannicalla meni ponin kanssa myös vallan mainiosti. Pientä Goljattimaista pöllöilyä oli havaittavissa, mutta Jannica sai ponin nopeasti aisoihin.
Nella-poni ei alkuun keskittynyt tehtäviin ollenkaan, joten Juliella oli työn ja tuskan takana saada poninsa kulkemaan niin kuin pitikin. Kyllä se yhteistyökyky sieltä kuitenkin lopulta löytyi...
Kakrukin tuntui olevan hieman "tahmainen", joten Nellakin sai tehdä töitä, jotta ruunanrupsukka sieltä reipastuisi.
"OK. Nyt näyttää hyvältä kaikilla. Nostakaa kevyt ravi, ravailkaa rauhassa... Vaihtakaa suunta."
"Okei, nyt sitten otetaan niitä pohkeenväistöharjoituksia. Tulette pituushalkaisijalle vuoronperään tähän minun kohdalle suorassa ja siitä sitten pohkeenväistöä takaisin uralle."
Julie tuli Nellalla ensimmäiseksi. Poni hieman juntturoi pohjeapuja vastaan, joten Helena käski ottamaan poni uudestaan suoraksi ja kokeilemaan uudelleen. Sama homma oli Goljatin ja Kakrun kanssa. Kyllä ne ruunatkin sieltä sitten pohkeenväistöön lopulta taipui.
Naava tulla köpötti hienosti tehtävät läpi ja Helena oli oikein tyytyväinen.
"Sitten taas vähän ravaillaan ja tehdään niitä temponvaihteluita. Istunnan ja äänen avulla. Ei ohjia nykimällä."
Kun ratsukot olivat ravailleet hetken, kokeiltiin myös ravissa pohkeenväistöä.
Hienosti ratsukot sujuivat raviväistöissä, paremmin kuin käynnissä. Olivat vissiin ratsutkin jo hoksanneet jutun jujun ja tiesivät pääsevänsä helpommalla jos eivät kiukuttele vastaan.
"Hienosti meni! Käyntiin ja tehkää voltteja sekä ympyröitä tähän loppuun ennen kuin annatte pitkät ohjat. Kiitos tunnista. Nähdään taas ensi viikolla!"​

27.2.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sara
Astun tallista kirpsakkaan pakkaseen ja kävelen hiekotettua tietä pitkin tarhoille ja nappaan kummankin ylläpitotammani mukaani auringonpaisteen lämmittäessä selkääni. Tallissa varustan Hyen ja talutan sen tyhjää täynnä olevaan maneesiin. Ponia talutellessani kannan puomeja pitkin poikin maneesia ja hyppään satulaan.
Aloitan treenaamalla koulua, Hye tuntuu miellyttävältä ratsastaa ja malttaa keskittyä, kun saamme täyden rauhan näin kahdestaan ollessamme. Vaihdot ja väistöt sujuvat kuin tanssi ja päätän antaa tammalle välikäyntien ajaksi vapaampaa ohjaa.
Maneesissa kuuluu vain satulan tasainen narina ja Hyen satunnaiset äänähdykset. Hye harppoo reippaasti eteenpäin sivuja pitkin ja nostan laukan, jonka jälkeen aloitan puomityöskentelyn vaihtelevilla askellajeilla. Hye alkaa loppua kohden jo hieman väsyä, joten päätän lopettaa hyvään kohtaan. Taputan ratsuani kaulalle ja talutan sen takaisin talliin.
Saatuani Hyen kuivattua ja hoidettua vaihdan tilastoponin Suomenhevoseen. Sippi vaikuttaa jo heti karsinassa hieman vastenhakoiselta, mutta lähden päättäväisenä takaisin kohti maneesia, joka on vieläkin tyhjä. Kaikki ovat arkipäivisin koulussa tai töissä, joten tämä on parasta talleiluaikaa, jos haluaa touhuta ihan omassa rauhassa.
Sípin kanssa kannan maneesiin unohtuneet puomit takaisin paikoilleen ja aloitan lämmittelytyöskentelyn, sillä tänään hankalalta vaikuttava Sippi vaatii sellaisen pidennettynä versiona. Pikkuhiljaa rautakangelta tuntuva suomiputte alkaa taipua ja rentoutua volttien ja taivutuksien avulla. Käynnistä siirryttäessä raviin tamma jäykistyy taas hieman, mutta sulaa sitten pikkuhiljaa takaisin rennoksi ja mukavemmin ratsastettavaan muotoon. Laukkatyöskentelyssä Sippi on malttamaton, eikä jaksaisi treenata sitten yhtään. Hopeanvoikko viskoo päätään ja soittaa mielipiteensä hyvin vahvasti tekemällä pikkupukkeja laukanvaihtojen ja -nostojen lomaan. Saatuani pukittelua kitkettyä aloitan loppuverryttelyn ja suuntaan sen jälkeen taas takaisin talliin.
Kummankin hevosen seisoessa omissa tarhoissaan henkäisen ja jään seisoskelemaa paikoilleni nipistelevään, mutta aurinkoiseen pakkaseen. Nyt jos olisi viime viikko, hoitaisin vielä hoitohevoseni. Mutta nyt minulla ei ole sellaista.
"Kun Suomen valtiokin leikkaa milloin mistäkin enemmän tai vähemmän tärkeästä, oli minunkin nyt aika. Luovuin Goljatin hoitajuudesta päättäen antaa kaikki aikani ja voimani kahdelle ylläpitotammalleni." Näin selitin asian minun ja hevosteni hoitopäiväkirjalle.
Tehty on tehty ja parempi näin. On tehtävä vaikeitakin päätöksiä, jotta pääsee elämässä paremmin eteenpäin. Ja onneksi voin milloin tahansa kysyä Milalta lupaa Goljatilla ratsastukseen ja palata entiseen.
Katselen vielä hetken tarhassa rauhallisesti käyskentelevää russruunaa, jonka jälkeen palaan talliin ja käperryn taukohuoneen punaiselle sohvalle viltin alle valtava teekuppi kätösissäni täynnä kuumaa, taivaallista teetä.​

4.1.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut Sara
1.1 - Se päivä, kun kisaaminen on vauhdissaan (Vaahterapolun kouluratsastuskilpailut)
- Ja tuon jälkeen keskihalkaisijalle, josta sitten pitäisi ravata... kertaan aamulla tallikäytävällä tulevia ratojani kahdettakymmenettä kertaa, vaikka kaikki kolme ratsuani ovat vailla kuntoon laittoa. Onneksi niiden ympärillä hyörii tehokas pikkusiskoni Linda, joka saa ne hetkessä tiptop kuntoon.
- Helppo C-radan ratsastajat voisivat lähteä pikkuhiljaa lämmittelemään! joku huutaa tallin ovelta ja katsahdan Lindaa paniikissa, eihän me olla läheskään valmiita!
- Sipilä on jo valmiina ja Goljatti on vaan vailla suitsia, otahan nyt tää sun eka ratsu ja lähe menee, Linda huokaisee ja nauraa ilmeelleni, koska luulin olevamme myöhässä pahastikin.
- Kiitti systeri. Ja mikä hiton Sipilä? kyseenalaistan nauraen Lindan keksimän lempinimen Sippi-raukalle.
- Lähe jo menee, kohta sä oot oikeestikkin myöhässä, Linda nauraa. Näytän sisarukselleni kieltä, jonka jälkeen lähden raahaamaan nyrpeän näköistä ylläpitoitammaani kentälle päin.
- Ei saatana, mä en saa tähän mitään kontrollia! kiroan hermostuneena Sippiä verkatessani Lindalle, joka kävelyttää Goljattia vieressäni. Miksi juuri nyt tamma on haluton sekä tahmea, ja miksi juuri nyt en osaa ratsastaa sitä?
- Yritä vielä ottaa tossa ympyrällä...
- Seuraavana Sara Wermundsen ja Petäjävaaran Unisieppari, kuuluu kuulutus maneesista.
- Ei hitto, nyt sitä mennään.
- Teet vaan parhaasi, muista että oot vaan hakemassa sen kanssa kokemusta täältä! Linda huutaa perääni rohkaisevasti. Valitettavasti nuo sanat eivät rohkaise minua piirun vertaakaan ja rata menee, noh sijoitus puhukoot puolestaan. 13/13.
- Hei, ei voi mitään, aina ei voi onnistua! Mut nyt unohdat ees hetkeksi ton edellisen epäonnistumisen ja keskityt täysillä Goljattiin ja seuraavaan suoritukseen. Eiks nii? Linda jatkaa rohkaisuaan. Olen kyllä onnekas, kun minulla on näin kannustava kisahoitaja messissä.
- Joo, niinhän se on tehtävä.
Goljat tuntuu verkassa myöskin vähän huonolta ja tuntuu, etten osaisi edes istua sen selässä kunnolla. Radalle mentäessä se tuntuu aivan samalta kuin kaikissa RKM-kisoissakin, laahustavalta, mutta toisaalta myös tottelevaiselta. Sijoituimme jo tutuksi tulleelle sijalle, 10/13.
- Ei perhana, nyt alkaa menemään luotto omaan ratsastukseen ja taitoihin, puuskahdan Lindalle radan jälkeen.
- Sulla on vielä neljä rataa ratsastamatta, joten nyt ei oo oikea aika luovuttaa! Linda puuskahtaa minulle takaisin. Vetäydymme takaisin talliin valmistelemaan hevosia uutta luokkaa varten ja nyt liittyisi mukaan myös Hye. Hetken aikaa tallissa oltuamme alamme tekemään lähtöä takaisin kentän luokse.
- Nyt on Hymppiskin valmis, mennään vaan! Linda tarraa Goljatin naruun, kun taas minä talutan kummankin tamman mukanani vielä tyhjälle kentälle. Kauaa minun ei kuitenkaan tarvitse kahta tammaa käsissäni pitää, sillä Helena saapuu hätiin ja nappaa Hyen käsiinsä ja lähtee taluttamaan sitä täyden kentän ulkopuolelle. Linda jatkaa Goljatin lihasten lämpimänä pitoa ja minä puolestani nappaan Sipin alleni ja lähden kokeilemaan uudelleen, että toimisiko meidän yhteistyö tällä kertaa.
No ei toiminut. Verkassa tamma meni samalla tyylillä kuin viimeksikin, mutta rata ei mennyt tällä kertaa yhtä huonosti. Emme uudelleen jääneet viimeisiksi, vaan tällä kertaa saavutimme sijan 12/19.
Mutta kauaa en ehtinyt uutta huonoa sijoitusta surkutella, sillä suoraan radalta pois tullessani alleni vaihtui Goljat, kun taas Helena otti Sipin hoiviinsa. Lämmittelyssä osasin jo heti varautua huonoon ja laamamaiseen Goljattiin, mutta nyt allani kauniissa muodossa pyöreänä ravaakin poni, joka ihan äskettäin vielä oli laiska, jalkojaan laahaava kopukka. Lindakin seuraa menoamme suu ammollaan ja tsemppaa vielä iloisesti tulevaa Helppo B-rataa varten.
Rata meni hyvin, muutamia pieniä virheitä kuitenkin sattui, mutta silti saimme todella hyvän sijoituksen, 5/19! Onnellisena taputan ratsuani onnistuneen radan jälkeen ja ponikin vaikuttaa tyytyväiseltä.
- No niin, vihdoin saitte hyvän radan sekä ansaitsemanne sijoituksen! Linda hymyilee ottaessaan väsynyttä, mutta edelleen veikeää ponia vastaan.
- Huhhuh, oon niin tyytyväinen siihen! annan vielä viimeiset rapsutukset sen ryntäille, jonka jälkeen minun on alettava ratsastaa Hyetä, sillä se on vielä menossa HeB-luokkaan, jonka jälkeen osallistuisimme sen kanssa vielä HeA-luokkaan.
Hye tuntuu lämmittelyssä kivalle, se on sopivan pirteä ja kuulolla, joten uskallan toivoa hyvää menestystä meille. Ja rata meneekin hyvin...
Kunnes löydän itseni maneesin pohjalta makaamasta käsivarttani pidellen. En itse tajunnut siinä hötäkässä kuin sen, että takamukseni irtosi satulasta ja sitten oli menoa. Mutta kuulemma Hye oli pelästynyt yhtäkkiä katsomossa riehumaan ruvennutta koiraa ja veti komeat pukkihypyt nopean käännöksen perään. Jo käännöksessä tasapainoni alkoi järkkymään, mutta ilman pukkihyppyjä olisin kyllä saanut ponin hallintaani. Mutta, pukeissa minä sitten lensin tilastotammani kaulalle, joka sitten katapulttasi minut kaulansa rivakalla nyökkäysliikkeellään ja lensin kuin Nykäsen Matti, tosin volteilla, maneesin hiekkaan. Viimeinen sijahan siitä tuli ja hiukanhan se ärsytti, kun vihdoinkin poni oli tuntunut herkältä ja yhteistyöhaluiselta.
Mutta pienen breikin jälkeen alkaa meille viimeinen luokka, Helppo A, johon osallistun vain ja ainoastaan Hyellä. Radalla yhteistyömme toimii vieläkin ja liihottelemme sen läpi hetkessä, miltein virheettä. Ja pian meidät kuulutettiinkin palkintojenjakoon, saimme ykkössijan (1/15)! Kunniakierroksella hymyilen kuin Naantalin aurinko ja ponikin riemastuu yllättävästä laukkapyrähdyksestä ja esittelee pienempimuotoiset pukit yleisölle pörheänä.
Myöhemmin, ponit hoidettuamme ja lellitettyämme herkuilla istahdamme Lindan kanssa tyhjään taukohuoneeseen hengähtämään.
- Huhhuh mikä päivä, menoa on riittänyt! Linda huokaisee.
- Hei kiitos tästä päivästä, sä olit suurena apuna! Tarjoon sit vaikka kaljat ku täytät kahdeksantoista.
- No voi kiitos, eihän siihen oo ku se kaks vuotta!
- Ole hyvä, sisko rakas!

​31.12.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Sara
31.12 - Se päivä, kun koko vuosi (joulukuu) kelataan taaksepäin
Joulukuu on ollut kaikin puolin hyvin vilkasta aikaa, joten vuosikatsauksen sijasta otetaan pikakatsaus tähän kisarikkaaseen joulukuuhun!
4.12 Aloitin hoitamaan tuota ilkikurista russiruunaa, jonka kanssa nyt ei ole aivan putkeen mennyt, jos kisatuloksia katsellaan. Vain yhdestä luokasta on tullut toinen sija koko joulukuun aikana, ja kuitenkin olen kisannut jopa kolmessatoista luokassa tässä kuussa. Muista luokista olen saanut sijoituksia alle puolenvälin, mutta nyt täytyy vain harjoitella ahkerammin, sillä tästä on suunta vain ylöspäin!
Tässä kuussa olen Goljatin kanssa treenaillut kisoihin, mutta olen halunnut muistaa myös ottaa rennommin ja olemmekin nauttineet monena päivänä mm. pitkistä maastolenkeistä hyvässä seurassa, sekä hauskoista irtojuoksutushetkistä maneesissa ja kentällä.​19.12.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Sesilia
"Moi. Oon Sesilia, siis ihan Sessu vaan. Alotin just hoitamaan Kakrua täällä." Nainen nosti katseensa puhelimestaan ja vastasi:
"Moi, mä oon Sara. Hoidan täällä Goljatia ja omistan kanssa kaks yksityishevosta täällä."
"Okei! Mä oon ollu täällä hoitajana joskus, mut nyt on ollu yli vuoden tauko. Saa nähä pysynkö enää selässäkään", naurahdin.
"Ahaa, oot siis käyny täällä aikasemminkin! Goljat on siis sulle vissiin uus tuttavuus. Se on Gotlannin russ, muutti tänne marraskuussa. Asustelee tossa pihatossa."
"Ai sekös se oli, taisin nähä sen tossa kun kävin yks päivä täällä moikkaamaassa", vastasin.
"Sanoit et oot ollu hoitajana, niin ketäs sä sit oot hoitanu?", Sara kysyi.​

14.12.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittaja Julia
"Menkää te tästä, niin me mennään Jessen kanssa pellon poikki", Mila käski melkein kaksimetrisen Tessan selästä ja minä nyökyttelin. Minä ja Sara suostuimme vapaaehtoisiksi hevosenmetsästäjiksi (eli minä pakotin Saran mukaani) ja pistimmekin ratsuihimme vauhtia.
Goljat nyrpisteli Kiaralle ja yritti pukittaa pienellä sievällä takapuolellaan Kiaraan, joten otin heti alkuun ohjat koko reissusta. Kiara taas olisi halunnut kokoajan kääntyä takaisin tallille, sillä ulkona oli pureva -20 asteen pakkanen ja kello läheni puolta yötä.
"Sano jos et pysy matkassa", tokaisin Saralle ja tämä nyökkäsi ymmärtäväisenä. Tuskin hän todella tiesi mihin suostui.. Kun pamautin Kiaralle pohkeet kylkiin, niin taisi Goljatilla tulla kiire ottaa meidät kiinni.
Kuunvalo näytti meille tietä isolla tiellä. Kuljimme ylämäet ja alamäet kavionjälkien perässä, tuloksetta. Mitä luultavammin seurasimme vääriä jälkiä, tai olimme liian hitaita.
"Pitäiskö sitä yrittää jotenkin kutsua?" Sara kysyi ja minä vilkaisin takaani vierelle kiiruhtavaa pientä ratsukkoa.
"Hyvä idea. Nubbii!"
"Luppiis!" Huusin ja Sara huusi perässä. Emme tosin kuulleet muuta kuin oman huutomme kaikua, joten luultavammin karkoitimme ruunan vain kauemmas. Kiarakin vain pysähtyi allani kuuntelemaan, mitä oikein luulimme tekevämme. Kohta sain kuitenkin uuden ja paremman idean, kun huudella ruunaa kuin koiraa.
"Hei, nouse sää tolle kukkulalle. Sieltä näkee noille montuille", osoitin sormella ja käskin Saraa, joka mietti hetken, ennenkuin ohjasi vikurin ruunansa kohti kukkulaa.
"No eikai täältä näe sit yhtikäs mitään, kun on niin pimeetä", Sara tähysti ja toitotti, kunnes hetken katseltuaan hän näki jotain.
"Tuolla kuusen vierellä seisoo joku hevonen!" Hän huudahti ja käänsin Kiaran silmänräpäyksessä ympäri. Nyt tai ei koskaan, me saisimme ruunan tälle yölle kiinni, jos nyt vain laukkaisimme.
Saran idean johdosta päätimmekin ravata hiljaa pehmeässä puuterilumessa tämän pilkullisen ruunan luo. Se otti hiljalleen askelia eteenpäin ja näytti uhkaavasti siltä, että emme saisi sitä tällä vauhdilla kiinni.
"Uskallakin mennä enää yhtään lujempaa", takaani kuului, kun yritin painaa pohkeita tumman tammani kylkiin. Ruuna alkoi kadota näköpiiristämme puiden taakse, joten minä annoin lopulta kuitenkin laukkapohkeet, jättäen Saran puremaan pölyä. Hän oli kuitenkin oikeassa, sillä ruuna säikähti meitä ja juoksi tiehensä, jättäen jälkeensä vain kiroilevan ratsastajan.
"Jesse?" Sain suustani ulos, kun pysäytin Kiaran mystisen mustan möykyn vierelle.
"Mitä ihmettä te oikein touhuatte!" Mies huusi ja piteli selkäänsä, kömpien ylös hangesta. Me olimme Saran kanssa äimänkäkenä, mistä ukko nyt noin kovasti riemastui.
"Samaa kuin sinäkin. Ota se nyt kiinni ennenkuin se karkaa uudelleen!" Sanoin ja osoitin sormella puuhun kiinni jäänyttä pilkukasta.
"Se on Kakru! Ja säikytitte senkin melkein karkuteille", Jesse murisi ja tarpoi hankeen hakemaan ratsuaan penkasta. Samalla minä loin pitkän ja väsyneen katseeni Saraan, joka kohautti harteitaan.
"Hups!"
"Siis ei jälkeäkään?" Mila kysyi ja me pyörittelimme päitämme. Jesse kuitenkin päätti kertoa meidän havainnostamme, joka sai Milan vain naamapalmuilemaan.
"No jatketaan etsintöjä aamulla, eihän täällä tunne edes varpaitaan enää", omistajatar valitti ja sai siitä hyvästä meidät muutkin tutkimaan, mitkä paikat kehossa enää liikkuivat.
Kiara ja Jessen alla talsiva Kakru roikottivat päätään väsyineinä, kun taas Goljat kipitti perässä, välillä heitellen takapuoltaan omaksi ilokseen. Tessa oli ainoa, joka oli näin kahdelta aamuyöstä valppaana. Se hidasti vauhtiaan niin kauan kunnes tajusimme, että ojanpientareen toisella puolella puuski keltaloiminen, pilkukas hevonen.
Lopulta se pysähtyi ja Mila hyppäsi alas ison tamman selästä, täräyttäen jalkansa kovaan maahan.
"On tämänkin ollu reissu", nainen kihisi ja piteli polviaan, kunnes kykeni ojentamaan Jesselle Tessan ohjat. Nubbi yritti hirnua ja pöristä, mutta siitä kuului vain pieniä äänen pihahduksia.
"Noniin, ei oo enää hätää, lähdetään kotia kohti", Mila yritti rauhoittaa tilannetta ja nappasi sopivan tilaisuuden tullen puuhun takertuneesta riimusta kiinni. Samassa me muut uskalsimme huokaista helpotuksesta.
Mila sai pujotettua ruunalle suitset ja nostettua sen ylös penkanpohjalta. Mutta sitten ne todelliset ongelmat vasta alkoivat. Ruuna ei nimittäin tahtonut liikahtaakaan, vaan pysyi visusti paikallaan, riimun nykimisestä huolimatta. Tessaa moinen kanssaeläjä alkoi ärsyttämään hyvin pian, joten seuraavaksi Nubin ohjat sai käsiinsä Jesse. Edes meidän pieni järjestyksenvaihto ei saanut pilkullista ruunaa hievahtamaan paikaltaan.

12.12.2016 Ote päiväkirjamerkinnästä, kirjoittanut Julia
"Seuraavana viimeinen ratsukko Vaahterapolun ratsastuskoulusta, Julia Luoti ratsullaan Sammy Wii!" kaikui maneesissa ja minä tervehdin jo tuomareita. Mitä nopeammin tämä oli ohi, sitä parempi. Sammy lähti pehmeään laukkaansa ja tuuppasin siihen kokoajan lisää vauhtia. Ruuna hyppi yllättävän siistin radan, okserilla hieman pelotti sen puolikas askel, mutta sitä myöten pääsimme nopeammin maaliin. Raikuvien aplodejen kera poistuimme radalta, jonka valtasi jo seuraava, yksi viimeisimmistä ratsukoista.
"Hei sehän meni ainakin hyvin!" Mila kehui ja minä nyökyttelin.
"Noo, saatiin ainakin puhdas rata", nauroin ja hyppäsin alas ratsuni selästä. En kuitenkaan kerennyt ajatella asiaa sen koommin, kun tulokset olivat jo selvillä.
Ensimmäisistä luokista ei herunut meille voittoja tai sijoja, mutta Mila oli tyytyväinen, vaikka Goljat olikin heittänyt Saran alas selästään..
"Ja viimeisen luokan tulokset. Ajat olivat hyvin tasaisia mutta pieniä, sadasosasekuntin eroja kyllä löytyi. Voitto meni kuitenkin tänään Vaahterapolkuun!"
Minä taputin ja oletin Innan ja Annan pääsevän palkintopallille.
"Onneksi olkoon, Julia Luoti ja Sammy Wii!" Raikui kaijuttimista ja minä mykistyin. Mitä ihmettä?
"No, mitä sä ootat, mee jo!" Mila hoputti vieressäni ja yritti puntata minua jo Sammyn selkään. Vieläkään en uskonut sitä todeksi mutta kun sinivalkea ruusuke ripustettiin Sammyn suitsiin, olin perillä mitä olimme saavuttaneet. Ei ainakaan tultu kakkosiksi niinkuin Saara Aalto!

Virtuaalihevonen!